Yritteliästä elämää rapujuhlien jälkeen
Historia toisti jälleen itseään. Kauppakamarin rapujuhlat olivat taas kerran mainio kulminaatiopiste, jolloin rytmi vaihdetaan kesän nautiskelusta syksyn aherrukseen. Kiitos kaikille tutuille ja uusille jäsenille mukavasta illasta!
Ja kyllä tässä onkin aihetta ahertaa, kun maailmantalous on luisumassa kohti taantumaa ja euroalue vakavissa vaikeuksissa. Tilanteesta heijastuu vääjäämättä joitain seurauksia myös tänne pohjolaan ja siksi on tärkeää pitää niin oma pesä kuin myös suhteet lähimpiin kauppakumppaneihin ja investoreihin kunnossa.
Henkilökohtaisesti uskon, että Viro on kykeneväinen selviämään tulevista haasteista varsin pienillä kolhuilla. Virossa talouden jyrkkä pudotus onnistuttiin korjaamaan ennätysvauhdilla, ja ennätyksiä on tehty myös tehokkuudessa vähentää työttömyyttä. Valtiojohto on lukenut peliä oikein luodessaan suotuisat toimintaedellytykset yrittäjille eli työttömyyttä vähentävien työpaikkojen tarjoajille. Verotus on pidetty maltillisella tasolla eikä velkaantumisastetta ole päästetty karkaamaan käsistä.
Lisäpohjaa luottamukselleni antavat pääministeri Ansipin toistuvat kommentit ulkomaisten investointien ja investoijien, joihin suuri osa meistä FECC:läisistäkin kuuluu, tärkeydestä. Oli ilo paikan päällä todistaa, että virolaisten Vuoden Yrittäjyyspalkintojen gaalailtaa kunnioitti läsnäolollaan koko valtiojohdon kärki: tasavallan presidentti, riigikogun puhemies, pääministeri sekä edustava joukko ministereitä. Myös tunnelma tilaisuudessa oli mahtava, työnantajat saivat oikeasti kokea olevansa arvostettu ja tärkeä osa yhteiskuntaa.
Ulkomaisten investoijien merkittävää roolia valtiontalouden talkoissa korosti myös gaalaillan yhteydessä jaettu vuosittainen ja arvostettu Vuoden ulkomainen investori -palkinto. FECC:n puheenjohtajana minulla on kunnia todeta, että tänäkin vuonna jäsenyrityksemme hallitsivat tätä palkintokategoriaa suvereenisesti. ABB korjasi voiton, ja PKC sijoittui kolmen parhaan joukkoon. Lämpimät onnitteluni molemmille saavutuksesta! Tämän tason tunnustuksia jaetaan van niille, jotka ovat menestyksellisen liiketoiminnan nimissä valmiita sitoutumaan merkittäviin, niin teknologiaa kuin henkilöstöäkin koskeviin investointeihin.
Toivotan kaikille menestyksekästä syksyn alkua. Toivottavasti näemme ensi vuonnakin FECC:n jäsenten keräävän tunnustuksia Vuoden yrittäjinä, investoreina, innovaattoreina etc.
Heikki Mäki

