Uudet FECC jäsenet/ syyskuu
- Tietoja
- Julkaistu sunnuntai, 13 marraskuu 2011 11:48
Mannerheim Group OÜ – operoi uutta Mannerheim-nimistä ravintolaa osoitteessa Mere pst. 8a, Tallinna. Sen keittiömestarina toimii kokkien korkeimmalla Cordon Bleu -arvonimellä tunnustettu Rudolf Visnapuu, ja hänen ohjauksellaan Mannerhein tarjoilee makuelämyksiä niin marsalkan omien lempiruokien kuin ruokakulttuurin perinteistenkin klassikkojen muodossa. Ravintolan sisustuksessa on hyödynnetty Mannerheim-teemaa - mm. tuolien päällyskangas on koristeltu hänelle myönnettyjen arvomerkkien kuvioin, ja seinälle on asetettu käsityönä valmistettu, Mannerheimin Aasian-retkistä kertova kartta. Ruokalistalta löytyy luonnollisesti niin Vorschmack kuin „Marsalkan Ryyppy"kin.
Talentor Estonia – on asiantuntija-, päällikkö- ja johtajatason henkilöstörekrytointeihin ja HR-ratkaisujen toimittamiseen erikoistuneen kansainvälisen yhtiön edustaja Virossa. Talentor hyödyntää palveluissaan sekä perinteisiä etsintämenetelmiä että esimerkiksi Internet-videohaastattelujen kaltaisia uuden tekniikan mahdollistamia apuvälineitä. Yrityksen palveluksessa Virossa työskentelee kuusi omien erityisalojensa konsulttia. Yhteensä Talentorin tiimiin kuuluu yli 100 asiantuntijaa 17 eri Euroopan maassa.

